Mainos

Päihdepotilaille ei riittävästi hoitopaikkoja

Päihdepotilas on hoitoon pyrkiessään heikossa asemassa muuhun sairaaseen verrattuna, sanoo professori Kaija Seppä Tampereen yliopistosta. Valtakunnallisilla päihdepäivillä Helsingissä puhunut Seppä sanoo, että erityisesti päihdeongelmaisten kuntoutus on kunnissa jumissa.

-Vain noin 40 prosentilla kunnista on ensinnäkin päihdehoito-ohjelma ja esimerkiksi Pirkanmaalla laitoksien hoitopäivät päihdepotilaille vähenivät lamavuosina puolella, Seppä sanoo. Ongelmana päihdepotilaiden hoidossa ovat myös hoidon heikot mittausmenetelmät. Päihdehoitoa jarruttaa usein käsitys, jonka mukaan hoidosta ei ole hyötyä.

-Mitataan kylmiä lukuarvoja ja retkahtamattomuutta. Potilaan hoitotuloksen arviointi tulisi olla laajempi, hän mainitsee. Seurausta hoitomittarien puutteellisuudesta on Sepän mukaan se, että hoitopäätöksiä ei kunnissa tehdä ja maksusitoumukset jätetään antamatta. Seppä uskoo, että hoitojen evääminen on helppoa myös siksi, etteivät päihdepotilaat pysty juurikaan valvomaan etujaan.
-Ainakin Pirkanmaalla päihdepotilaita on jouduttu hoitamaan pitkään psykiatrisilla osastoilla, koska päihdehuollon laitospaikkoja on supistettu, Seppä huomauttaa.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.