Mainos

Päihtyneenä sairaalassa harhaillut lääkäri ohjattiin hoitoon

Päijät-Hämeen keskussairaalassa työvuoronsa päätteeksi sekavassa tilassa löydetty naislääkäri on ohjattu hoitoon.

– Meillä on ohjeet tällaisten tapausten varalta, ja ymmärtääkseni hänet hoidetaan ihan avohoidossa, kertoo Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän va. johtaja Veli Penttilä.

Lääkäri oli lauantaina töissä vuokratyöfirman kautta, mutta hänellä on myös määräaikainen työsuhde keskussairaalassa. Tämän vuoksi hoito järjestetään sairaalan työterveyshuollossa. 

Nainen saa jatkaa töissä. Penttilä ei kommentoi tarkemmin, mitä naisen työvuoron päätteeksi on tapahtunut.

– Ilmeisesti hän on nauttinut alkoholia. Vartijat kutsuivat poliisit paikalle puhalluttamaan hänet.

Penttilän mukaan vuosittain Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymässä ohjataan päihdehoitoon muutamia työntekijöitä vuodessa. Yhtymässä on töissä 4000 ihmistä. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.