Mainos

Päivähoidosta ehkä ilmaista Kaskisissa

Kaskisten kaupunki aikoo poistaa päivähoitomaksut. Kaupunginhallitus esittää lähiaikana kokoontuvalle kaupunginvaltuustolle maksujen poistamista kokonaan ensi vuodeksi.

Kaupunginkamreeri Jyrki Jussilan mukaan päivähoitomaksut ovat jo nyt olleet Kaskisissa puolitetut.

- Maksutulot pienenevät tässä tapauksessa vajaat 40 000 euroa, mikä on aika pieni summa kokonaismenoissa, Jussila muistuttaa.

Jussilan mukaan pienen kaupungin verotulot ovat hyvät ja kustannukset on onnistuttu pitämään kurissa.

Kaskinen on investoinut satamaansa 15 miljoonaa euroa.

- Se on ollut tuottava investointi ja myös osatekijä, miksi voimme tehdä tämänkaltaisia ratkaisuja. Nyt on pehmeiden arvojen aika, kun kaupungilla on siihen varaa.

Kaskisissa on noin 1500 asukasta. Kaupungin veroprosentti on 17,75 ja alueen matalin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.