Mainos

Päiväkoteihin pian 40 lapsen jättiryhmät? "Porsaanreikää tullaan käyttämään"

Helsinkiläisen päiväkoti Käpylinnan Leppäkerttuja on lain sallima enimmäismäärä, 21 lasta kolmella työntekijällä. Hallitus suunnittelee kuitenkin ryhmäkokojen kasvattamista samaan aikaan, kun päivähoito-oikeuden rajaus tulee lisäämään osapäiväisten lasten määrää. Yhdistelmä mahdollistaa jättiryhmien syntymisen. 

Hallituksen varhaiskasvatussäästöt mahdollistavat liki 40 osapäivälapsen päivähoitoryhmät, kertoo varhaiskasvatuksen asiantuntija, dosentti Marjatta Kalliala. Kallialan mukaan hallituksen toimissa on porsaan mentävä reikä. 

– Osa-aikaisten lasten suhdelukua aikuisiin ei ole määritelty uudestaan. Nyt se on yhden suhde 13:een, mikä voisi tarkoittaa 39 lapsen ryhmää. Se on aivan selvä porsaanreikä, jota varmasti tullaan käyttämään, Kalliala kertoo.

Hallitus suunnittelee kokopäivähoidossa olevien lasten suhdeluvun muuttamista seitsemästä kahdeksaan eli kolmen aikuisen hoitamien lasten määrä nousisi 21:stä 24:ään yli 3-vuotiaiden lasten osalta.

Suhdelukuun ei olla kuitenkaan koskemassa osapäivälasten osalta. Heidän osaltaan suhdeluku on siis yksi kasvattaja 13 lasta kohden.

Ryhmäkoon kasvattamisen ohella hallitus on rajaamassa subjektiivista päivähoito-oikeutta. Tämä tulee lisäämään osapäiväisten lasten määrää.

Melu, tartunnat, työhyvinvointi

Helsingin Käpylässä säästöjen pelätään vaikuttavan siihen, kuinka kasvattajat ja lapset jaksavat arjen keskellä.

– Mitä enemmän lapsia on pienessä tilassa, sitä enemmän melutaso nousee. Myös infektiot tarttuvat helpommin, kun pienissä tiloissa on paljon lapsia. Jotenkin pitäisi ottaa huomioon se, miten tilat antavat myöden lapsimäärän kasvun. Se luo haasteita työssäjaksamiselle todella paljon, sanoo Käpylinnan johtaja Olli Kamunen.

– Minun pitää pitää huolta siitä, että minulla on tarjota jokaiselle lapselle perusturva. Ja työni lähtee vahvasti siitä, että tunnen lapset. Kyllä suhdeluvun kasvattaminen vaarantaa selkeästi nämä kaksi seikkaa, sanoo päiväkodin varajohtaja, lastentarhanopettaja Heikki Niiranen

"Päivähoitopaikkoja liian vähän"

Lastentarhanjohtaja Kamunen näkee kuitenkin dosentti Kallialan uhkakuvan epätodennäköisenä.

Johtaja uskoo, että säästöjen jälkeenkin päiväkotien osaajat pystyvät antamaan laadukasta varhaiskasvatusta. Sen sijaan ongelmana pidetään sitä, että pääkaupunkiseudulla lapsille ei tunnu riittävän tarpeeksi tilaa.

– Jatkuvasti täällä pääkaupunkiseudulla on sellainen tilanne, että päivähoitopaikkoja on liian vähän ja ne ovat liian ruuhkaisia ja täynnä lapsia. Jos saataisiin tiloja enemmän, kyllä lapsia sitten voitaisiin ottaa sisään, kertoo Kamunen.

Äänestys

Oletko huolissasi päiväkotien ryhmäkokojen kasvattamisesta?

Kyllä

En

Oletko huolissasi päiväkotien ryhmäkokojen kasvattamisesta?

Kyllä 82%

En 18%

82%
18%
ääniä 5619 kpl

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.