Mainos

Päiväkotilapset jäävät ilman lounasta lakon takia Tampereella

Tampereen koululaiset ja päiväkotilapset jäävät huomenna ilman lounasta. Oppilaitosten ja päiväkotien ruokahuollosta vastaavan liikelaitoksen työntekijät järjestävät aamupäivällä työnseisauksen.

Tampereen Aterian työnseisaus estää lounaiden valmistuksen ja jakelun. Vanhempia kehotetaan laittamaan lapsille eväät mukaan. Päiväkotien aamu- ja välipalat tarjotaan normaalisti. Lakko koskee myös henkilöstöravintoloita.

– Työnseisauksesta on rajattu pois vanhainkodit ja sairaalat, kertoo JHL:n Pirkanmaan aluepäällikkö Nina Heikkilä.

Tampereen Ateria on kaupungin liikelaitos, joka valmistaa päivittäin ruoat noin 35000 ihmiselle. Lakkoon on menossa liikelaitoksen noin 410 työntekijästä JHL:ään kuuluvat 90 prosenttia.

Henkilöstö vastustaa mielenilmauksellaan kaupungin suunnitelmia ulkoistaa ruokahuoltoa ja heikentää henkilöstön työehtoja. Heikkilän mukaan ulkoistaminen merkitsisi 1700 euron keskiansion pienenemistä noin sadalla eurolla.

Työnantajan mukaan kyseessä on laiton lakko.

Ulosmarssi voi vaikuttaa ruoanjakeluun vielä keskiviikkonakin.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.