Mainos

Päiväkotimaksu nousee elokuussa

Monissa lapsiperheissä menot ja tulot pitää suunnitella uudelleen. Eduskunnalle perjantaina annettava esitys merkitsee, että päivähoitomaksuihin on tulossa elokuussa suhteellisen suuri korotus.

Esitys merkitsee sitä, että ylin maksu ensimmäisestä lapsesta nousee 200 eurosta 233 euroon kuukaudessa. Suuri osa perheistä maksaa ylintä maksua.

Seuraavasta lapsesta maksu on enintään 210 euroa nykyisen 180 euron sijasta. Kustakin seuraavasta lapsesta maksu on 20 prosenttia korkeimmasta maksusta.

Alin perittävä päivähoitomaksu nousee 18 eurosta 21 euroon. Paljon puhuttu nollamaksuluokka säilyy järjestelmässä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon maksut nousevat elokuussa keskimäärin 16,6 prosenttia, jos eduskunta hyväksyy sille perjantaina annettavan hallituksen esityksen.

Hallitus perustelee muutoksia sillä, että nykyiset sosiaali- ja terveydenhuollon maksut ovat olleet voimassa vuodesta 2002. Kustannukset ja esimerkiksi ansiotaso ovat kuitenkin sen jälkeen nousseet. Merkittävä rakenteellinen muutos on, että maksujen korotukset sidotaan vastedes indeksiin.

Eduskunnassa esityksestä on odotettavissa tiukka vääntö. Etenkin sosiaalidemokraatit ovat julkisuudessa näkyvästi vastustaneet maksujen korotuksia.

Zyskowicz puolustaa esitystä

Kokoomuksen Ben Zyskowicz painotti illalla MTV:n uutisille, että puolella päivähoitoa käyttävistä perheistä maksu kuitenkin alenee.

Maksujen pieneneminen koskee Zyskowiczin mukaan ennen kaikkea pieni- ja keskituloisia. Tämän seurauksena myös kuntien maksutulot päivähoitomaksuista alenevat.

Mikäli kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon maksujen korotukset toteutuvat, kuntien maksutulot nousevat tänä vuonna 27 miljoonalla eurolla viimevuotisista. Ensi vuoden jälkeen kuntien maksutulot kasvavat vuodessa 65 miljoonalla eurolla, jos asiakaskäyntien määrä säilyy ennallaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.