Mainos

Päivästä tulossa aurinkoinen mutta kylmä

Aamu valkenee pakkassäässä koko maassa. Päivällä lämpötila kohoaa plussan puolelle, mutta vaatetta kannattaa silti laittaa tarpeeksi päälle.

Lapissa lämpötila on muutaman asteen tuntumassa ja etelässäkin lämpöä on vain 6–7 astetta.

Sadetta ei juurikaan ole luvassa, vaan päivästä on tulossa aurinkoinen. 

– Varsinkin pitkin maan länsiosaa on selkeää, itäosassa on jonkin verran pilvilauttaa, MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi sanoo.

Lumikuuroja voi kuitenkin tulla Järvi-Suomessa lämpimien sisävesien tuntumassa.

– Jos sataa, niin se tulee kyllä alas lumena, Rintaniemi sanoo.

Sään kylmeneminen jatkuu ja ensi yöstä on tulossa vielä viime yötäkin hyytävämpi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.