Mainos

Päivittäistavarakauppa: Karkkivero lisää harmaata taloutta

Päivittäistavarakauppa arvostelee esitystä niin kutsutusta makeisverosta. Yhdistyksen mukaan verouudistus lisäisi runsaasti harmaata taloutta.

Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Osmo Laine uskoo, että etenkin tuonti ulkomailta, kuten esimerkiksi Virosta ja Venäjältä, kasvaisi huomattavasti.

- Ymmärrän, että uudistuksen ajatellaan kasvattavan verotuloja, mutta en tiedä, onko riittävästi mietitty sen vaikutusta kotimarkkinoihin, Laine tiivisti.

Valtiovarainministeriö esitti eilen, että makeisia ryhdyttäisiin verottamaan 95 senttiä kilolta. Ehdotuksen mukaan veron piiriin kuuluisivat makeiset, suklaa ja kaakaota sisältävät tuotteet sekä jäätelö ja mehujäät.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.