Mainos

"Pakasteet pieneen pussiin" -kohu herätti kaupat

Turhaa muovijätettä vai hyödyllistä palvelua asiakkaille? Myymälöiden kassojen tarjoamat ohuet ilmaiset muovipussit jakavat mielipiteitä. Keskustelu on saanut kaupat pohtimaan käytännön mielekkyyttä.

EU:n muovin vähennystavoite koskee pikkupusseja

EU-parlamentti linjasi hiljattain, että jäsenmaiden tulisi vähentää ohuiden muovipussien käyttöä roimasti lähivuosina. Vähennysehdotus kohdistuu pääasiassa kertakäyttöisiin muovikasseihin, joten se koskee myös kauppojen hedelmäpusseja.

-Lähtökohta siinä on meressä olevan muoviroskan määrän vähentäminen. Muoviroska on nähty niin haitalliseksi eliöstölle, sanoo neuvotteleva virkamies Tarja-Riitta Blauberg ympäristöministeriöstä.

Meppien mielestä kauppojen tulisi rajoittaa etenkin ohuiden ilmaisten muovipussien tarjoamista, sillä ne päätyvät paksuja muovikasseja herkemmin jätteeksi. Seuraavaksi asiaa käsittelee EU:n neuvosto.

-Jos ohutmuovipussit lähtevät hedelmä- ja vihannesosastolta, se tarkoittaa käytännössä, että esimerkiksi hedelmiä tarvitsisi yksittäispakata ja pakata muutenkin enemmän, mikä johtaa siihen, että pakkausjätettä syntyy paljon enemmän, arvioi viestintäpäällikkö Outi Hohti S-ryhmästä.

S-ryhmässä ohutmuovipusseille on jo olemassa vaihtoehto. Monissa kaupoissa tarjolla on biohajovia hedelmäpusseja.

Kotitalousmuovia on Suomessa kierrätetty vasta kokeiluluontoisesti. Tällä haavaa kotitalouksien keräysmuovi pääosin poltetaan energiaksi.  

Pusseja tarjotaan usein aktiivisesti pakasteille ja helposti särkyville esineille. S-ryhmän mukaan ajatuksena on, etteivät pakasteet sulaessaan kostuttaisi muita tuotteita. Lisäksi jos pakasteita on useampia, voi ne pussin avulla pitää yhdessä, jolloin ne pysyvät hieman paremmin kylminä.

– On myös asiakkaita, jotka ihan oma-aloitteisesti ottavat pussin kassalta esimerkiksi jogurtille tai tuotteille, joista voi valua nestettä, kertoo viestintäpäällikkö Outi Hohti S-ryhmästä.

– Asiakkaat ovat oppineet tavallaan odottamaan palvelua ja toivoneet sitä, Hohti jatkaa.

Ruokakeskosta kerrotaan, että pusseja tarjotaan helposti vuotaville tuotepakkauksille. Palvelu on ollut käytäntönä suunnilleen vuosituhannen alusta alkaen. 

Ei estä sulamista 

Marttaliitosta arvioidaan, etteivät ohuet muovipussit juuri estä pakasteiden sulamista. Pussi ei myöskään suojaa kylmältä muita samassa kauppakassissa olevia tuotteita, kuten arkoja yrttejä. Jos pakasteen pinnalle kertyy kosteutta, saattaa hedelmäpussi estää sen siirtymisen toisiin tuotteisiin.

– Minusta kyse on siitä, kuinka tuotteet pakkaa. Ei laita lähekkäin esimerkiksi paperipusseja ja pakasteita, sanoo kotitalousopettajaopiskelija Jouni Leskinen Marttaliitosta.

Leskinen suosittelee pakasteiden kuljettamiseen termoskassia, joka oikeasti hidastaa sulamista. Kerran hankittua kassia voi käyttää yhä uudelleen, jos pakasteiden ostamisen suunnittelee etukäteen ja ottaa kassin tarvittaessa mukaan kauppareissulle.

– Aina kannattaa harkita tilanteen mukaan, onko järkevää ottaa pussia, jos ostaa vaikka yhden pakasteen. Muovi on kuitenkin ympäristön kannalta haitallista jätettä, Leskinen muistuttaa.

– Pienemmät pussit menevät helpommin kotona ihan suoraan roskiin. Kun isommasta muovipussista joutuu vähän maksamaan, niin sitä ei heitä niin helposti roskiin, vaan pussia tulee hyötykäytettyä uudelleen. 

Käytä pikkupussi uudelleen

- Ota pakasteille kotoa mukaan termoskassi tai kylmälaukku.

- Pakasteet voi muovin sijaan kääriä paperiin, kuten vanhaan sanomalehteen. Sekään ei kuitenkaan pidä kylmää kauan ja voi kostua.

- Pikkupusseja voi käyttää uudestaan, eli pussin voi käytön jälkeen laittaa kauppakassiin odottamaan uutta kierrosta.

- Eri hedelmälajit voi laittaa samaan pussiin, jos hedelmät punnitsee erikseen. Yhteen pussiin voi liimata useamman hintalapun.

- Pikkupusseja voi käyttää esimerkiksi pieninä roskapusseina tai vaikkapa eväsleipien kuljettamiseen.

- Lajittele pikkupussi energiajätteisiin sekajätteen sijaan.

 

Tarpeellisuutta selvitetään 

Pikkupussien tarpeellisuudesta on käyty vilkasta keskustelua viime päivinä sosiaalisessa mediassa. Pusseja ympäristösyistä vastustavan Facebook-kampanjan seurauksena S-ryhmä on käynnistänyt asiakaskyselyn aiheesta. Tuloksia ei vielä ole, mutta aihe näyttää herättävän tunteita ja jakavan mielipiteitä.

– Joku sanoo, että se on pieni asia, mutta jollekin se voi hyvin olla suuri ja henkilökohtainen, kuvailee viestintäpäällikkö Outi Hohti.

Hohti korostaa, että S-ryhmällä ei ole pikkupusseista mitään ketjuohjeita, vaan toimintatavat vaihtelevat kaupasta toiseen.

Myös Ruokakesko on saanut asiasta palautetta. Osa asiakkaista on kyseenalaistanut pussien tarpeellisuuden, mutta osa toivoo, että niitä olisi vastaisuudessakin tarjolla.

– Palautteiden johdosta selvitämme parhaillaan vaihtoehtoa, että pikkupusseja ei enää aktiivisesta tarjottaisi asiakkaille, mutta niitä olisi kuitenkin kassojen yhteydessä saatavilla, sanoo Ruokakeskon ympäristöpäällikkö Timo Jäske

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.