Mainos

Pakolaisten DNA-testit tulossa lakiin

Suomi aikoo ensi vuonna ryhtyä tekemään dna-testejä perheenyhdistamistapauksissa. Testeillä on tarkoitus selvittää onko ulkomailla oleskeleva sukulainen todella Suomeen saapuneen pakolaisen perheenjäsen.

Lain mukaan pakolaisella on oikeus saada perheensä Suomeen. Tähän saakka ongelmana on kuitenkin ollut se, että ¤0 sukulaissuhteen selvittäminen haastatteluilla on ollut vaikeaa. Perheenyhdistämismenettelyä onkin käytetty väärin.
Nyt lakiin tuotavalla DNA-testillä sukulaisuhde selviää kuitenkin luotettavasti. Käytännössä testi tehdään niin, että Suomessa olevalta pakolaiselta otetaan verinäyte, jota verrataan ulkomailla otettuun. Jos DNA täsmää, ulkomailla oleva perheenjäsen saa tulla Suomeen.

DNA-testejä aiotaan käyttää erityisesti somalien ja Irakin kansalaisten perhesiteiden selvittelyyn.
Testin tekeminen olisi vapaaehtoista, mutta siitä kieltäytyminen voisi johtaa kielteiseen päätökseen.
Suomessa testi tehtäisiin poliisin valvonnassa terveyskeskuksessa ja ulkomailla Suomen edustustoissa. Käytännössä näitä paikkoja olisivat Nairobi, Addis Abeba ja Ankara.

Ulkomaalaisvirastossa arvioidaan, että testejä tehtäisiin vuosittain noin 280. Näistä kaksisataa olisi somaleita, joitain kymmeniä Irakilaisia sekä yksittäistapauksissa muunkin maalaisia. Lakiluonnoksen mukaan DNA-testien kulut tulisivat valtion maksettaviksi. Vajaasta kolmestasadasta vuosittaisesta testistä aiheutuisi noin 450 000 markan kulut.

Tätä pidetään kuitenkin hyväksyttävänä, koska Suomeen tulleista ns. vääristä perheenjäsenistä aiheutuu moninkertaiset menot. Lakiluonnoksen mukaan testeistä aiheutuisikin todellisuudessa säästöjä. Lain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.