Mainos

Pakollinen kasvispäivä epäilyttää - pinaattiletut pysyvät listalla

Helsingin kouluissa syödään ensi vuoden alusta lähtien kerran viikossa ainoastaan kasvisruokaa. Kaupunginvaltuusto päätti asiasta eilen, ja uusien ruokalistojen suunnittelu alkaa pian.

Tavoitteena on löytää kasviruokia, jotka kelpaavat kaikille ja täyttävät kunnolla vatsat. Suositut pinaattiletut ja kasvispyörykät pysyvät listalla, mutta muutakin on luvassa.

- Totutellaan erilaisiin raaka-aineisiin ja makuihin. Emme voi tarjota joka viikko pelkkiä ohukaisia tai pyöryköitä, kertoo opetusviraston ruokapalvelupäällikkö Airi Rintamäki.

- Tämä on myös osa kasvatusta ja opetusta. Siellä täytyy olla vähän erityyppisiä ruokalajeja.

Valtuusto perusteli päätöstään myös ilmastoseikoilla; Helsinki haluaa pienentää hiilijalanjälkeään.

Rintamäki pitää perustelua tärkeänä, mutta ei usko kasvispäivän kummemmin vähentävän päästöjä.

- Tämä on enemmänkin symbolinen asia, päänavaus.

Oppilaat suhtautuvat epäillen

Helsinkiläislukiossa kasvispäivään suhtaudutaan varauksella. Yleisen edun nimissä on hyvä, että lihan syönti vähenee, pohtii oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Lauri Kokkila Helsingin normaalilyseon lukiosta.

Eniten mietityttää se, että kasvispäivästä tulee pakollinen.

- Kasvisruokaa tarjotaan tälläkin hetkellä, mutta se on jokaisen oma päätös. Tuntuu erikoiselta, että kasvisruuan syömiseen pakotetaan, Kokkila sanoo.

Kasvisruuan menekki on Kokkilan tuntuman mukaan ollut vähäinen, koska ruuan laatu on ollut kehno.

- Itse en ole syönyt kasvisruokaa koulussa kertaakaan, hän myöntää.

Annoksen hinta nousee

Kouluissa on tarjottu kasviruokaa tähänkin asti, mutta sen rinnalla on aina ollut joko liha- tai kalapääruoka.

Rintamäki kertoo, että keskimäärin 15 prosenttia oppilaista on syönyt kasvisruokaa. Esimerkiksi taidelukiossa kasvisyöjiä on ollut jopa puolet.

Lihaa tai kalaa halvempaa kasviruoka ei ole. Rintamäen mukaan tarpeeksi ravitsevan ja täyttävän kasvisannokseen uppoaa 2 - 5 senttiä liharuokaa enemmän.

Lauri Kokkilalla ei heti tule mieleen, mikä voisi olla mieluinen kasvisruoka. Tuumauksen jälkeen jotain mieluista kuitenkin löytyy.

- Kasviskeitto tai jonkinlainen kasvispata miellyttäisi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.