Mainos

Palavasta talosta naisen pelastanut sankarikuski palkittiin

Lähitaksi on tänään palkinnut esimerkillisesti toimineen taksinkuljettaja Jussi Lammin. 

Lähitaksi tarjosi taksiyrittäjälle kakkukahvit ja palkitsi hänet kukkasin sekä antamalla taksimatkoihin käyvän arvokortin. 

Jussi Lammi pelasti viime viikolla iäkkään naisen palavasta talosta Espoon Metsämaassa. Omakotitalon palossa kuoli kaksi ihmistä. Sankaritaksikuski ottaa saamansa kunnian vaatimattomasti. Hän kertoo, että lähipiiriltä on tullut muutamia kommentteja uutisoinnista. 

– Lehdet ovat aika hyvin kirjoittaneet tapahtumasta, joten itse ei ole sen enempää tarvinnut ruveta kertomaan, Lammi sanoo. 

Lähitaksin mukaan Lammi toimi onnettomuustilanteessa nopeasti ja rohkeasti.

– Hän toimii erinomaisena esimerkkinä Lähitaksin taksinkuljettajien palvelukulttuurista, jossa asiakkaasta välittäminen ei rajoitu vain kuljetustehtäviin, Heidi Säynäjoki sanoo. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.