Mainos

Paljon parjatut Pendolino-junat ajetaan korjaamolle

VR aikoo tehdä juniin muutoksia, joiden pitäisi parantaa niiden luotettavuutta talvella.

VR:n kaukoliikennejohtaja Ari Vanhanen kertoo, että junien kallistusjärjestelmien pakkasenkestävyyttä pyritään parantamaan, jotta junat voisivat ajaa kaarteissa nopeammin myös talvella.

Junien alusrakenteisiin asennetaan myös sulatusputket, jotka helpottavat junien sulattamista varikolla.

Vanhanen ei kuitenkaan syytä pelkästään Pendolinoja viime talvien ongelmista.

– Ongelmia on ollut myös radan infrastruktuurissa sekä lumen poistossa radalta. Pendolinot ovat silti olleet merkittävin ongelma, johon junaremontilla haetaan ratkaisua.

"Pendolinojen osto ei ollut virhe"

Vaikka VR:llä on ollut Pendolinojen kanssa monenlaisia ongelmia, Ari Vanhanen ei pidä niiden ostoa virheenä.

– Kun hankimme Pendolinot, ei ollut tarjolla muita junia, joilla olisi voinut ajaa vastaavia nopeuksia mutkaisilla radoilla. Pendolinoista on ollut merkittävää aikahyötyä esimerkiksi Tampereen ja Jyväskylän rataosuuksilla.

VR valmistautuu tulevaan talveen paraikaa kovaa vauhtia paitsi Pendolino-remontilla myös muun muassa muokkaamalla junien aikatauluja hieman pidemmiksi. Suurimmille risteysasemille hankitaan myös lähtövalmiit varajunat miehistöineen.

Pendolino-junien muutostyöt kestävät kolmisen vuotta, ja ne maksavat yhteensä runsaat kymmenen miljoonaa euroa. Italialainen junanvalmistaja Alstom Transport maksaa VR:lle puolet korjauskuluista.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.