Mainos

Palkankorotuksia ei voi korvata veronkevennyksillä

SAK:laisen Puu- ja erityisalojen liiton puheenjohtaja Kalevi Vanhala torjuu Teollisuuden ja Työnantajien vaatimukset matalasta palkankorotustasosta alkavalla tulokierroksella.

-Työnantajajohtajilta näyttää tässä unohtuneen se tosiasia, että vuoden 2000 liittokierroksella korotustaso toteutettiin toteutuneeseen inflaatioon nähden alimittaisena, Vanhala muistuttaa.

Mäntyharjulla puhunut Vanhala korosti, että palkansaajien ostovoiman korotuksen pitää perustua palkankorotuksiin. Hän perusteli vaatimusta mm. sillä, että Lipposen hallituksen ohjelmaan keväällä 1999 kirjatut tuloverotuksen alentamisen tavoitteet on jo ylitetty.

Valtiontalouden ja erityisesti kuntatalouden tila ei Vanhalan mielestä nyt anna mahdollisuuksia budjettiesityksen ylittäviin veronkevennyksiin. Sen sijaan budjettiriihessä tupo-porkkanaksi jätetty liikkumavara pitäisi käyttää esimerkiksi lapsiperheiden aseman kohentamiseen.

Palkkaratkaisun muoto ei Vanhalan mielestä voi perustua Akavan esittämän pottimalliin, koska se johtaisi ristiriitaan jopa Akavan omienkin, naisvaltaisia matalapalkka-aloja koskevien tavoitteiden kanssa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.