Mainos

Palkansaajapuolella valmistaudutaan riitauttamaan pakkolait kansainvälisellä tasolla

Jos hallituksen niin sanotut pakkolait tulevat voimaan, palkansaajapuolella on haluja riitauttaa ne kansainvälisellä tasolla.

– Alustavasti arvioiden varmasti tulee ajankohtaiseksi, että tulemme kaikki kivet kyllä kääntämään. Tässä on niin perustavaa laatua olevista asioista kysymys, että asiat pitää todellakin selvittää, sanoo Akavan työelämäasioista vastaava johtaja Maria Löfgren.

Myös perustuslakiasiantuntijat näkevät lakipaketissa mahdollisia ongelmia Suomen perustuslain lisäksi esimerkiksi EU-oikeuden näkökulmasta.

Työehtojen heikennyksiä sisältävän paketin lausuntokierros päättyy ylihuomenna keskiviikkona ja sen on tarkoitus tulla voimaan ensi kesänä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.