Mainos

Palkittu suomalaistutkija kyseenalaistaa tulevan HIV-rokotteen tehokkuuden

Anders Jahren nuoren tutkijan palkinnon saanut tutkimusprofessori Kalle M. Saksela, 39, uskoo HIV-rokotteen olevan tulossa jo lähiaikoina, mutta se ei ilmeisesti ole kovinkaan tehokas.

-Todellisen suojan tarjoavan rokotteen kehittäminen on valitettavan kaukana tulevaisuudessa, Saksela arvioi.
Hän ennustaa, että hyvinkin pian tulee markkinoille rokote, jonka voidaan osoittaa jossain määrin suojaavan tartunnalta.

-Kriittinen kysymys on, että kuinka hyvän suojan tulisi olla, jotta rokote olisi järkevä, Saksela muistuttaa.

-Jos isossa materiaalissa voidaan osoittaa, että rokote on antanut vaikkapa 20 prosentin suojan, niin yhden ihmisen kohdalla se ei tarkoita mitään. Pahimmillaan hän luulee olevansa rokotettu, mutta todellisuudessa hänellä on vain hieman pienentynyt riski saada tartunta.

Saksela arvioi että HIV-rokotteen kehittämistä koskevat uutiset ovat liiankin rohkaisevia. Tämä johtuu osittain siitä, että uutisia levittävät rokotteita kehittävät yhtiöt. Saksela sai Anders Jahren nuoren tutkijan palkinnon HI-viruksen ominaisuuksia ja viruksen aiheuttaman AIDS-sairauden etenemistä koskevista tutkimuksista.

Markkerit ja proteiinit tutkimuskohteita

Vuonna 1989 väitellyt Saksela on työskennellyt Tampereen yliopiston yhteydessä toimivan Lääketieteellisen teknologian instituutin palveluksessa vuodesta 1996. Ennen Tampereelle siirtymistään hän oli apulaisprofessori Rockefeller-yliopistossa New Yorkissa.

Saksela uskoo, että palkinnon myöntäminen johtui paljolti hänen Yhdysvalloissa julkaisemistaan tutkimustuloksista. Tutkija muistuttaa, että palkinto on huomionosoitus myös Tampereen Lääketieteellisen teknologian instituutissa tehtävälle tutkimustyölle. Tutkimuslaitoksen piirissä työskentelee noin 150 tutkijaa.

Saksela on tutkinut mm. molekyylitason markkereita eli merkkiaineita, joiden avulla voidaan ennustaa immuunikadon kulkua. Taudin etenemistä ennustavilla molekyylimarkkereilla on suuri merkitys oikean hoidon valinnassa, koska markkerit paljastavat, miten hoitomenetelmä tehoaa tulevaisuudessa.

Toinen Sakselan tutkimuskohde on ollut proteiini, joka vaikuttaa HI-viruksen lisääntymiseen elimistössä. Hän selvittänyt proteiinin rakennetta ja toimintamekanismeja.

Pohjoismaiseksi "pikku-Nobeliksi" kutsutun Anders Jahre -palkinnon sai tänä vuonna tanskalaisen Århusin yliopiston professori Carl Erik Mogensen. Palkinnon arvo on miljoona Norjan kruunua eli noin 135 000 euroa.

Nuoren tutkijan palkinnon saivat Kalle M. Saksela ja Kjetil Tasken Norjasta. Nuoren tutkijan palkinnon arvo on 200 000 Norjan kruunua.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.