Mainos

Palomestari työmaaturmasta: Kaivanto noin kolmen metrin syvyinen

 Pelastustyöt jatkuvat Espoon Mankkaalla sattuneen työmaatapaturman jäljiltä.

Kaksi miestä kuoli jäätyään sortuneen maavallin alle.

Päivystävä palomestari Jaakko Niskala kertoo MTV Uutisille, että kaivanto oli syvyydeltään noin kolme metriä.

– Sortumavaiheessa erittäin tiukasti pakkaantunutta maamassaa liukui uhrien päälle noin puoli metriä, arvioi Niskala.

Pelastuslaitos jatkaa koneellisia kaivuutöitä toisen uhrin löytämiseksi. Toisen miehen ruumis kaivettiin ylös aiemmin.

– Ihmisvoimin kaivantoon ei voida mennä, koska se saattaa sortua uudelleen, sanoo Niskala.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.