Mainos

Palomies loukkaantui salamaniskusta Haapavedellä

Palomies on loukkaantunut salamaniskusta sammutustöissä Haapavedellä Pohjois-Pohjanmaalla.

Onnettomuus sattui rajun ukkosmyrskyn aikana noin iltaseitsemältä, kun palomiehet olivat sammuttamassa rakennuspaloa. Salama iski lähelle yhtä palomiestä, joka sai selviä sähköiskun oireita. Hänet toimitettiin sairaalahoitoon, jonne hän jäi tarkkailtavaksi yön yli, kertoo Jokilaaksojen pelastuslaitos.

Päivystävän palomestarin Tapio Saastamoisen mukaan muun muassa palomiehen kädet menivät turraksi, ja hän sai jälkikäteen myös kipukohtauksen. Tajunta säilyi kuitenkin koko ajan.

Ukkosmyrsky riehui Haapaveden ja Siikalatvan alueella illalla voimakkaana. Saastamoisen mukaan voimakas syöksyvirtaus tai trombi kaatoi Siikalatvan Piippolassa suuria puita noin sadan metrin leveydeltä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.