Mainos

Paltamon kasvatuslohet hävitetään kalataudin vuoksi

Paltamossa Kainuussa sijaitsevan Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kalanviljelylaitoksen kaikki lohikalat joudutaan hävittämään munuaistaudin vuoksi. Hävitysmääräys koskee satoja tuhansia kaloja.

Munuais- eli BKD-tautia löytyi kalanviljelylaitoksen harjusemoista kesäkuussa. Parhaillaan tutkitaan, onko tauti levinnyt laitoksen ulkopuolelle. Kalojen hävittämisellä pyritään estämään tartunnan leviäminen muille laitoksille ja luontoon. Hävittäminen merkitsee sitä, että Paltamon kalanviljelylaitos joutuu aloittamaan toimintansa alusta.
-Laitos on tyhjennettävä ja desinfioitava. Kyseessä on iso prosessi, joka kestää toista vuotta, Oulun läänineläinlääkäri Riitta Aho kertoo.

Paltamon kalanviljelylaitos on Suomessa ensimmäinen suuri poikastuotantolaitos, josta on löytynyt BKD-tautia. BKD-tauti on yleinen Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa niin luonnonvaraisissa kuin viljellyissäkin lohikaloissa. Suomessa ensimmäiset havainnot taudista saatiin vuonna 1989.

BKD vaivaa yleensä yli vuoden ikäisiä kaloja. Tauti kehittyy hitaasti, ja sen oireita ovat muun muassa heikentyvä kasvu ja jatkuva, tosin melko vähäinen kuolleisuus. Munuaistauti leviää kalasta toiseen pääasiassa kosketuksen ja ulosteiden välityksellä. Ihmisiin tauti ei tartu.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.