Mainos

Palvelualoilla pulaa ammattikoulutetusta työvoimaa

PT:n Koponen ihmettelee suunnitelmia supistaa toisen asteen ammatillista koulutusta.

Palvelualoilla kaivataan lisää koulutettua työvoimaa. Erityinen kysyntä on toisen asteen ammatillisen tutkinnon suorittaneilla. Sen sijaan pelkästään yleissivistävän koulutuksen saaneille töitä tarjotaan yhä vähemmän. Tiedot ilmenevät Palvelutyönantajien PT:n tänään julkaistusta koulutusselvityksestä.

Selvitys perustuu Palvelutyönantajien jäsenyrityksilleen tekemään postikyselyyn. PT tekee koulutusselvityksiä parin vuoden välein. Tämänvuotisessa selvityksessä kyseltiin uudelta henkilöstöltä vaaditun pohjakoulutuksen lisäksi mm. palveluyritysten henkilöstökoulutuksesta.

Kyselyyn vastanneiden yritysten henkilöstöstä yli 60 prosenttia oli hankkinut ammatillisen perustutkinnon. Ammattikorkeakoulusta valmistuneita oli joka viides ja yliopistosta joka seitsemäs työntekijä. Sen sijaan lähes kaksi viidestä kyselyyn vastanneista yrityksistä oli sitä mieltä, että ne palkkaavat lähivuosina entistä vähemmän pelkän yleissivistävän koulutuksen saanutta työvoimaa.

Verkkokoulutus lisääntyy

Eri toimialojen panostukset henkilöstökoulutukseen poikkeavat toisistaan varsin paljon. Kun esimerkiksi kiinteistöpalvelut käyttävät palkkasummastaan koulutukseen lähes kuusi prosenttia, henkilöstöpalveluilla vastaava luku on alle prosentin. Keskimäärin yrityksen työntekijät viettävät koulutuksessa 2,5 päivää vuodessa. Eniten koulutuksessa painotetaan asiakaspalvelutaitoja tuotetietoutta ja tietojärjestelmien käyttötaitoa.

Tulevaisuudessa yritykset haluavat lisätä myös mm. neuvottelutaitoihin ja markkinointiin liittyvää koulutusta. Kaksi kolmesta yrityksestä uskoo internetin merkityksen kasvavan henkilöstökoulutuksen välineenä. Viime vuoteen mennessä verkkoa koulutukseen ilmoitti käyttäneensä 17 prosenttia kyselyyn vastanneista. Eniten verkkoa käyttivät rahoitus- ja vakuutusalan yritykset.

Joustoa koulutukseen

PT:n koulutuspolitiikasta vastaava johtaja Markku Koponen ihmettelee opetusministeriön suunnitelmia vähentää erityisesti palvelualoille johtavaa ammatillista koulutusta. Opetusministeriön tutkimus- ja kehittämissuunnitelman luonnoksessa lisää koulutuspaikkoja esitetään lähinnä korkeakouluille.

Koposen mielestä suunnitelma on täysin ristiriidassa palveluyritysten tarpeiden ja opetusministeri Tuula Haataisen (sd.) aikaisempien kannanottojen kanssa. Koponen muistuttaa Haataisen julkisuudessa painottaneen toisen asteen ammatillisen koulutuksen merkitystä.

Koponen kaipaisi ammatilliselta koulutukselta lisää käytännönläheisyyttä. PT:n jäsenyrityksiltä saadut kommentit viestivät tyytymättömyydestä uusien työntekijöiden varsin teoreettisesti painottuneeseen osaamiseen. Erityisesti oppisopimuskoulutusta tulisi Koposen mielestä suosia entistä enemmän.

-Koulutukseen tarvitaan joustavia ja työelämälähtöisiä tulkintoja, sillä nykyinen kolmivuotinen koulutus on monille liian vaativa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.