Mainos

Palvelunestohyökkäys lamautti Kanta-palvelut: "Vakava häiriö"

Valtakunnallisen Kanta-palvelun kaatuminen keskiviikkona johtui palvelunestohyökkäyksestä. Alhaalla olivat kahdesti kaikki Kannan palvelut.  

-Onhan se vakava häiriö, sanoo Kelan tietoturvapäällikkö Ville Taponen.  

Asiasta on ilmoitettu Viestintävirastoon, ja rikosilmoitus aiotaan tehdä. Kelassa ei ole toistaiseksi käsitystä, mikä taho hyökkäyksen takana oli.  
Taposen mukaan Kelassa käydään läpi, mitä vastaavanlaisen estämiseksi voitaisiin tehdä.  

Kehittämispäällikkö Pia Järvinen-Hiekkanen Kelan Kanta-palveluista kertoo, että noin tunnin katkoksia oli iltapäivästä alkaen kaksi. Pois käytöstä oli muun muassa sähköinen resepti. Apteekeille on häiriöiden varalle ohjeet. 

Viestintävirastosta sanotaan, ettei tietoturvatilanne yleisesti näytä tällä hetkellä poikkeukselliselta. 

Kanta-palveluihin kuuluvat sähköisen reseptin lisäksi muun muassa lääketietokanta ja potilastiedon arkisto. Sekä julkisen terveydenhuollon että yksityisen terveydenhuollon palveluntuottajat voivat käyttää sähköistä reseptiä ja potilastiedon arkistoa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.