Mainos

Pandemiatyöryhmän valmiussuunnitelma julki

Liisa Hyssälälle luovutetussa suunnitelmassa on muun muassa määriltelty, miten epidemian etenemistä seurataan.

Suomen pandemiatyöryhmä korostaisi lasten ja nuorten sairastumisten ja kuolemien ehkäisyä, jos priorisointiin joudutaan rajun influenssapandemian takia. Työryhmä asettaa etusijalle myös influenssapotilaita hoitavien työntekijöiden suojaamisen.

Lasten ja nuorten hoito puoltaa se, että edellisen rajun influenssapandemian eli vuoden 1918 espanjantaudin aikana lasten ja nuorten kuolleisuus oli suurta, sanoi ylilääkäri Terhi Kilpi Kansanterveyslaitokselta sosiaali- ja terveysministeriön tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Influenssapandemian varalta Suomessa on varattu kahta eri rokotetta, malli- ja täsmärokotetta, koko väestölle. Pandemiatyöryhmä varautuu kuitenkin esimerkiksi siihen, ettei pandemian käynnistyttyä käyttöön otettavaa täsmärokotetta saada samanaikaisesti kaikille. Työryhmän mielestä tavoitteena on oltava se, että rokotuksilla pelastetaan mahdollisimman paljon elinvuosia.

Sosiaali- ja terveysministeriön pandemiatyöryhmä jätti esityksensä pandemiaan varautumisesta tänään peruspalveluministeri Liisa Hyssälälle.

- Kansalaisten tasavertaisesta kohtelusta on pidettävä huolta. Rokotteiden ja lääkkeiden hankkimisessa pyrimme siihen, että kaikki rokotetaan ja kaikki hoidetaan, korosti Hyssälä. Hänen mukaansa on silti hyvä pohtia avoimesti etukäteen, miten toimitaan, jos "kaikkea ei ole tarjolla kaikille samanaikaisesti".

- Koko yhteiskunnan selviäminen laajasta pandemiasta riippuu osin siitä, miten sosiaali- ja terveydenhuolto kykenee puskuroimaan ja lievittämään pandemian vaikutuksia ja hoitamaan ja tukemaan tautiin sairastuneita, hän sanoi tiedotustilaisuudessa.

Viruslääkitys pyritään antamaan kaikille sairastuneille kahden vuorokauden sisään sairastumisesta. Lääkkeen käyttöä voidaan kuitenkin joutua rajoittamaan, jos varastot hupenevat esimerkiksi useamman perättäisen pandemia-aallon vuoksi ennenaikaisesti. Lääkkeen oikean käytön valvonta on tärkeää muun muassa sen vuoksi, että sen runsas käyttö edistää viruksen muuntumista lääkkeelle vastustuskykyiseksi.

Varautumissuunnitelmassa ohjeistetaan muun muassa sairaaloiden, terveyskeskusten ja sosiaalihuollon toimintaa mahdollisen pandemian uhatessa.

Valmiussuunnitelmassa on pohdittu myös eettisiä periaatteita, joita noudatetaan, jos esimerkiksi lääkkeiden tai rokotteiden käyttöä joudutaan rajoittamaan. Siinä esitetään myös, mitä lainmuutoksia tai lisävoimavaroja pandemian varalta tarvitaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.