Mainos

Panimoliitto: Alkoholikielto karkottaisi katsojat otteluista

Panimo- ja virvoitusjuomaliiton toimitusjohtajan Elina Ussan mukaan alkoholijuomien myyntikielto urheilutapahtumissa olisi kohtalokas linjaus urheiluseurojen kannalta.

Ussan mielestä ihmiset voivat jättää menemättä peleihin, jos alkoholi asetetaan pannaan.

– Vaarana on, että urheilutapahtumisen suosio laskee, jos muutama rentouttava olut kielletään. Ensisijaisesti kyse on urheiluseurojen taloudesta, Ussa kertoo.

Ussan mielestä muutama alkoholiannos on rentouttava osa urheilutapahtumaa. Panimoliiton näkökulmasta suomalaisilla voi olla vääristynyt kuva urheilutapahtumien alkoholinkulutuksesta.

– Yleensä lippu maksaa jo niin paljon, että jos joku haluaa juoda päänsä täyteen, niin kyllä he menevät muualle, Ussa painottaa.

"Matsissa ei edes ehdi juoda paljoa"

Panimoliiton toimitusjohtaja Elina Ussa käy itsekin seuraamassa urheilua. Ussan mukaan lajista riippumatta urheiluottelu kestää sen verran lyhyen aikaa, että harva edes ehtii juoda kännit.

– Omiin kokemuksiin vedoten voin sanoa, että keskimäärin ihmiset juovat erätauolla yksi tai kaksi olutta eli ihan asiallisesti ollaan, Ussa kertoo.

Tänään julkaistussa maakuntalehtien kyselyssä selvisi, että puolet suomalaisista olisi valmis kieltämään alkoholijuomien myynnin urheilutapahtumissa. Savon Sanomien, Keskisuomalaisen, Karjalaisen, Etelä-Suomen Sanomien ja Turun Sanomien teettämän kyselyn vastaajista 44 prosenttia puolestaan sallii alkoholimyynnin otteluiden yhteydessä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.