Mainos

Pankkipomo Savon Sanomille: Poliitikot hapuilleet talouskriisissä

OP-Pohjolan pääjohtajan mukaan poliitikkojen haparointi on kärjistänyt euroalueen talouskriisiä. Reijo Karhinen kertoo Savon Sanomien haastattelussa, että poliitikot ovat jääneet markkinoiden paineen ja populismin hiertämiksi, ja haparointi on pakottanut Euroopan keskuspankin (EKP) ottamaan laajempaa roolia.

– EKP on ylittänyt toimivaltansa, Karhinen sanoo.

Karhisen mukaan Suomen vakuusvaatimukset Kreikalle ovat osittain pahentaneet kriisiä. Karhinen pitää Kreikan tilannetta ylikorostuneena verrattuna koko eurojärjestelmän kohtaloon. Poliitikkojen olisi pääjohtajan mukaan silti kyettävä pähkäilyn sijaan valitsemaan vakuuksien ja eurojärjestelmän puolustamisen välillä.

Karhisesta on todennäköistä, ettei Kreikka selviä ilman velkajärjestelyjä. Tärkeintä hänen mukaansa olisi kuitenkin auttaa Kreikkaa niin, ettei kriisi leviäisi muihin valtioihin.

– Kyse ei ole enää kuukausista, vaan viikoista. Markkinat pitäisi rauhoittaa päivissä. Nyt on uuden tilannearvion paikka, Karhinen vaatii.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.