Mainos

Pankkivaltuusto: Aho ja Kanerva Suomen Pankkiin

Pankkivaltuusto on päättänyt esittää valtioneuvostolle, että Suomen Pankin johtokunnan jäsenten virkoihin nimitetään valtiotieteiden maisterit Esko Aho ja Ilkka Kanerva 1. helmikuuta alkaen. Valtuusto äänesti joko yhden tai kahden johtajan valitsemisesta. Kahden johtajan malli voitti äänin 5-2.

Eduskunnan pankkivaltuusto esittää Suomen Pankin johtokuntaan keskustan puheenjohtajaa Esko Ahoa ja kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanervaa.

Pankkivaltuusto päätti asiasta aamulla reilun tunnin kestäneessä kokouksessaan. Päätös syntyi vasta äänestysten jälkeen. Ensin äänestettiin siitä, tarvitaanko pankkiin kaksi vai yksi johtajaa. Kahden johtajan malli voitti äänin 5-2.

Yhden johtajan kannalla olivat pankkivaltuuston varapuheenjohtaja Virpa Puisto ja vasemmistoliiton Kari Uotila. Tämän jälkeen äänestettiin nimistä. Ensimmäisestä paikasta äänestettäessä Kanerva sai viisi ja Aho yhden äänen.

Uotila äänesti Suomen Pankin osastopäällikkö Pentti Pikkaraista.

Toisen nimen kohdalla pankkivaltuusto oli Ahosta muodollisesti yksimielinen. Yhden johtajan nimittämistä kannattanut Uotila ei kuitenkaan tukenut Ahoa. Kokous jouduttiin pitämään murheellisissa tunnelmissa.
Keskustan pankkivaltuutetun Olavi Ala-Nissilän poika oli menehtynyt yöllä liikenneonnettomuudessa.

Pankkivaltuusto joutui päättämään esityksestään vajaalukuisena Ala-Nissilän poisjäännin ja puheenjohtaja Kanervan jääviyden vuoksi. Tämä ei kuitenkaan ollut ratkaisevaa valtuuston voimasuhteiden ja päätösvaltaisuuden kannalta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.