Mainos

Paperin työtaistelu sulkee sahoja

Koska haketta ei toimiteta enää paperitehtaille, täyttyvät sahojen varastot eikä uutta puuta enää sahata. Työtaistelun jatkuessa myös sahat joutuvat turvautumaan lomautuksiin.

Paperialan työsulku pysäyttää jo sahoja ympäri maata. Koneet pysähtyvät sitä mukaan, kun hakevarastot täyttyvät sahojen pihoilla.

Esimerkiksi Finnforestin Soinlahden sahalla on vielä tämän viikon ajan toimintaa. Nyt viime viikolla sahattua tavaraa kuivataan, pakataan ja lajitellaan. Uutta puuta ei enää sahata, koska hakevarastot ovat ääriään myöten täynnä. Normaalisti haketta lähtee paperitehtaille 15 kuormaa päivässä, nyt kaikki jää pihaan.

Savolaissahoista Keitele Forest työntää työntekijät aikaistetuille kesälomille huomenna, Varkaudessa Stora Enso Timberin sahalla sinnitellään vielä tämä viikko. Pohjois-Suomen sahoista osa on saanut siirrettyä toiminnan keskeyttämistä muutamilla päivällä eteenpäin myymällä haketta Ruotsiin.

- Työntekijät ovat tietysti pahoillaan tästä tilanteesta, mutta ei se ole meidän käsissämme. Olemme tällä hetkellä sopineet työntekijöiden kanssa, että he pitävät niin sanottuja pekkaspäiviä sahassa tämän viikon ja sitten on myös koulutusta pari päivää, kertoo sahanjohtaja Pertti Liikala Soinlahden sahalta.

Jos työtaistelu jatkuu ensi viikon alkupuolen jälkeenkin, joudutaan Soinlahden sahallakin työntekijöiden lomautuksiin. Sahauksen keskeytyminen koskettaa noin 90 työntekijän lisäksi muun muassa kuljetuspuolen alihankkijoita.

- Tietysti jo aikaisemmin on pysäytetty monitoimikoneet ja sitä kautta tukkien kuljetukset tänne sahalle, jatkaa Liikala.

Jos hake joutuu seisomaan pitkään pihalla kasoissa, väistämättä myös sen laatu kärsii.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 23.05.2005)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.