Mainos

Paperitehtaiden käynnistely on alkanut

Tuotanto saavuttaa täyden tehon vasta ensi viikolla, sillä suurten koneiden ylösajo vie muutamia päiviä.

Paperitehtailla eri puolilla Suomea aloitellaan töitä. Suurten koneiden käynnistys vaatii kuitenkin muutamia päiviä, ja varsinainen tuotanto alkaa ensi viikolla.

Työkiista ehti pitää paperi- ja sellutehtaat pysähdyksissä liki seitsemän viikkoa.

Ensimmäiset työntekijät palasivat töihin eilen iltapäivällä, ja normaaleihin työvuoroihin on määrä päästä tiistaiaamuun mennessä.

Stora Enson Imatran Tainionkosken tehtaan tuotanto on täydessä vauhdissa aikaisintaan viikon päästä, arvelee tehtaan pääluottamusmies Kari Miettinen. Voimalaitosta aletaan ajaa vähitellen ylös rauhallisesti.

- Paikat ovat jäähtyneet, eikä voimalaitosta voi saattaa paineelliseksi kovin äkkiä, Miettinen kertoo.

Miettisen mukaan kunnossapitoporukalle riittää varmasti töitä. Esimerkiksi höyrylinjoissa esiintyy vuotoja siellä täällä ja tiivisteet ovat kuivuneet.

Kemijärven Sellu Oy:n sellutehtaalla valmistellaan myöskin laitoksen ylösajoa. Soodakattilaa aletaan lämmittää viikonlopun aikana.

- Kattilassa on paljon vesiputkia, joten lämmitys on suoritettava hitaasti, kertoo tehtaan varapääluottamusmies Hannu Vaara.

Koneet alkavat vähitellen käydä myös M-Realin Äänekosken paperi- ja kartonkitehtailla, tehtaiden pääluottamusmies Heikki Flinkman kertoo. Tuotannon alkamisen nopeuteen Aänekoskella vaikuttaa ainakin raaka-ainevarastojen riittäminen ennen uuden saamista.

Pääluottamusmies Flinkman ei tiennyt lauantaina tarkalleen esimerkiksi kemikaalivaraston tilannetta, mutta hän ennakoi tuotannon normalisoituvan viikon puoliväliin mennessä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.