Mainos

Paperiteollisuuteen ensimmäinen erillissopimus

SAK:lainen Paperiliitto ja Huhtamäki Van Leer ovat solmineet yrityskohtaisen sopimuksen uusista työehdoista. Hämeenlinnassa mm. elintarvikepakkauksia valmistavan yhtiön 510 työtekijää eivät siis ole lakossa.

Paperirullat eivät kulje tehtailla

Paperiliitto ja kemianteollisuus ovat perinteisesti sopineet Huhtamäki Van Leerille paikallisen työehtosopimuksen jo yli 20 vuoden ajan. Syntynyt sopimus on kaksivuotinen ja suuruudeltaa paperiliiton tavoitteiden mukainen. Uuteena päänavauksena oli kaikille työntekijöille annettava lauantai- ja aattolisä. Työnantaja lyhennys toteutetaan koko paperialan sopimuksen mukaisesti.

Sahat vaikeuksissa

Paperiliiton lakolla on välittömiä vaikutuksia myös sahoille. Kun hakepuulle ei ole tilaa sellutehtailla, sahat joutuvat lopettamaan tuotantonsa. Osa sahoista seisauttaa koneensa jo tänään ja lomautuksia on odotettavissa ensi viikolla.Paperiteollisuuden pysäyttäneen lakon vaikutukset tuntuvat nopeasti myös muilla paperiteollisuuden toimittaja-aloilla, kuten kemianteollisuudessa.

Kaikkein suurimpana ongelmana sahateollisuus pitää sitä, että asiakassuhteet kärsivät. Lakon pitkittyminen vaikuttaa suomalaisten sahojen uskottavuuteen.

Paperiteollisuuden työntekijöiden vaatimukset koskevat palkankorotusten lisäksi mm. työajan lyhentämistä, ulkopuolisen työvoiman käyttöä sekä tulos- ja voittopalkkioiden jakamista. Palkkaa ja työajan lyhentämistä koskevat vaatimukset ovat kilpailijamaita korkeammat.

Paperiteollisuuden lakko aiheuttaa satojen miljoonien tappiot vientiteollisuudelle päivittäin, kun paperi- ja

Metsurit ja sahat ovat lakon vuoksi ihmeissään

selluteollisuuden vientitulot vähenevät 200 miljoonaa markkaa vuorokaudessa. Lisäksi metsäteollisuudelle koituu lakosta mm. sopimussakkoja. UPM-Kymmene ja Metsä-Serla arvioivat, että viikon pituinen lakko toisi kummallekin yhtiölle noin 300 miljoonan markan menetykset.

Lakko on poikkeuksellisen laaja, sillä sen piiriin kuuluu 30 000 työntekijää. Lakkoon menevät kaikki Suomen noin 80 paperi- ja selluteollisuuden yksikköä. Myös Ruotsin paperityöntekijät ovat luvanneet tukeaan Paperilitolle.

Lakko voi venyä pitkäksi


Lakko saattaa venyä pitkäksi. Työnantaja eli Metsäteollisuus aikoo pitää tiukasti kiinni omasta palkkatarjouksestaan. Metsäteollisuuden toimitusjohtaja Timo Porasen mukaan Paperiliiton vaatimuksia pidetään työnantajaleirissä kohtuuttomina.

Metsäteollisuus on laskenut, että Paperiliiton esittämä kaksivuotinen sopimus nostaisi työnantajan kustannuksia tänä vuonna lähes 7 ja ensi vuonna lähes 6 prosenttia. Paperiliiton laskelmien mukaan vaikutukset ovat molempina vuosina reilut 4 prosenttia.

Työnantajapuoli on tarjonnut kolmivuotista sopimusta, jonka kustannusvaikutus olisi ensimmäisen vuoden osalta kierroksen yleisen linjan mukaiset 3,1 prosenttia.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.