Mainos

Parisuhdeväkivallan malli voi siirtyä sukupolvelta toiselle

Vanhempien välisen väkivallan näkeminen voi aiheuttaa lapselle vakavia ongelmia.

Väestöliiton mukaan kotona nähty väkivalta lisää lasten psyykkisiä ongelmia, vaikka lasta itseään ei pahoinpideltäisi. Lapsi voi kokea pelon ja ahdistuksen lisäksi psykosomaattisia oireita, kuten vatsakipua ja päänsärkyä.

- Lisäksi väkivalta saattaa siirtyä sosiaalisena perimänä, kun toleranssi (sietokyky) sitä kohtaan on kasvanut omien lapsuuden kokemusten myötä, lastenlääkäri Annlis Söderholm sanoo.

Hänen mukaansa tutkimukset ovat osoittaneet, että vauvakin reagoi vanhempien väliseen väkivaltaan, vaikka ei voikaan vielä purkaa pahaa oloaan sanoilla.

Söderholmin mukaan väkivallan kokemuksista on kuitenkin mahdollista toipua, jos lapsi ja hänen perheensä saavat apua. Väestöliiton Kotirauhaa-kampanja kehottaa ulkopuolisia puuttumaan rohkeasti väkivaltaan lähipiirissään.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.