Mainos

Parisuhdeväkivalta hävettää miehiä - avusta kieltäydytään

Lähes kaikki parisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi Suomessa tehdyt uusimuotoiset turvasuunnitelmat koskevat naisia.

Esimerkiksi Joensuun seudulla tehdyissä riskinarvioinneissa muutaman miehen kohdalla korkea riski väkivallan uusiutumisesta on täyttynyt, mutta uhrit eivät ole antaneet viranomaisille lupaa tietojensa käsittelyyn.

- Avusta on kieltäydytty, sosiaalityöntekijä Hanna Myllylä Joensuun kaupungista kertoo.

Naiset käyttävät henkistä väkivaltaa

- Lähisuhdeväkivaltaa kokevat myös miehet, mutta avun piiriin hakeutumisen kynnys voi olla huomattavasti korkeampi kuin naisilla vielä tällä hetkellä, arvioi Rikosuhripäivystyksen Itä-Suomen aluejohtaja Jaana Rossinen.

- Ehkä miehet kokevat myös häpeää siitä, että ovat joutuneet parisuhdeväkivallan uhriksi, pohtii rikoskomisario Antti Arponen Itä-Suomen poliisilaitokselta.

- Naiset kohdistavat miehiin erityisesti henkistä väkivaltaa ja ovat siinä valitettavan hyviä, Myllylä muistuttaa.

Tukihenkilö ja turvalaitteita

Parisuhdeväkivallan ehkäisemiseen kehitetyssä Marak -mallissa uhrille tarjotaan turvasuunnitelman lisäksi myös tukihenkilö auttamaan arjen asioiden järjestelyssä esimerkiksi viranomaisten kanssa.

- Perheväkivallan uhrin voimavarat ovat usein niin vähäiset, että tukihenkilö on mukana koko ajan.

Henkilökohtainen turvasuunnitelma kehottaa usein esimerkiksi lähestymiskiellon hakemiseen tai turvakotiin siirtymiseen. Lisäksi monet tarvitsevat erotilanteesa uuden asunnon.

Marak-menetelmässä uhrille on tarjolla myös taloudellista tukea esimerkiksi täydentävän toimeentulotuen muodossa. Siitä voidaan maksaa vuokravakuus tai kustantaa uuden asunnon turvalaitteita, kuten ovisilmän asennus.

Vähentää rikosilmoituksia

Poliisi on ollut aktiivisesti mukana ennaltaehkäisevässä työssä, ja syykin on selvä.

- Mikäli väkivallan kierre saadaan katkaistua, niin rikosilmoituksia tulee vähemmän ja sitä kautta vähemmän rikostutkintaa. Se säästää resursseja selvästi, Arponen korostaa.

Arposen mielestä kodin seisien sisällä tapahtuvaan rikollisuuteen on vähän työkaluja. Viranomaisten yhteistyö Marak-menetelmässä on helpottanut tätäkin ongelmaa.

"Elämä voi olla väkivallatonta"

Itä-Suomen poliisilaitoksen päällikkö Taisto Huokko alleviivaa ennaltaehkäisevän työn merkitystä poliisin koko stretegiassa.

- Kumppanuusyhteistyö on erittäin tärkeää. Nyt on löydetty oikeat kumppanit ja tuloksia on tullut, Huokko kehuu.

- Uhrit ovat monta kertaa helpottuneita, mutta heitä täytyy myös motivoida uskomaan siihen, että elämä voi olla väkivallatonta, Myllylä muistuttaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.