Mainos

Parturi-kampaajat innoissaan Häkämiehen ehdotuksesta: Tekisimme mieluusti töitä sunnuntaina

Jyri Häkämiehen avaus sunnuntailisien poistamisesta on saanut innostuneen vastaanoton monien yrittäjien keskuudessa. Muun muassa kampaamoissa tehtäisiin mieluusti pyhätöitä, jos ne eivät tulisi yrittäjille niin kalliiksi.

Suomen hiusyrittäjät ry:n toiminnanjohtaja Arja Laurila tervehtii tyytyväisenä Elinkeinoelämän keskusliiton Jyri Häkämiehen ehdotusta ylimääräisten lisien poistamisesta sunnuntaina työtä tekeviltä. Laurilan mukaan aihe on herättänyt alalla keskustelua jo pitkään.

– Kun aukioloaikoja on vapautettu ja sunnuntaityö on jo hyvin yleistä, sen pitäisi olla samanarvoista kuin muinakin päivinä tehtävän työn. Eli siitä ei pitäisi joutua maksamaan tuplapalkkaa. Eihän yrittäjäkään voi periä asiakkaalta silloin tuplahintaa. Sunnuntain tuplapalkka rasittaa yrittäjiä kohtuuttomasti.

– Jos uusi hallitus on vapauttamassa aukioloaikoja enemmänkin, olisi luontevaa muuttaa myös sunnuntaipalkaukseen liittyvää työaikalakia. Sitä paitsi monesti arkivapaat ovat työntekijälle paljon sunnuntaita arvokkaampia, Laurila uskoo.

Liikekekeskuksissa tehdään sunnuntaityötä tappiolla

Laurilan mukaan liikekeskuksissa olevat parturi-kampaamot joutuvat pitämään ovensa auki myös sunnuntaisin, koska liikekeskus niin määrää.

– Sunnuntaityö on täysin kannattamatonta juuri tuplapalkan takia.

Laurila uskoo, että sunnutaikampausten tekeminen lisääntyisi ja asiakkaitakin sunnuntaikampaajille löytyisi, jos työn teettäminen olisi nykyistä halvempaa. 

– Se saattaisi laajentaa aukioloja ja tarjontaa asiakkaille päin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.