Mainos

Patria myy ohjusveneitä Egyptiin

Puolustusvoimien neljä vanhaa Tuima-luokan ohjusvenettä on myyty vielä neuvostovalmisteista kalustoa käyttävälle Egyptille.

Patria on myynyt neljä vanhaa ohjusvenettä Egyptin puolustusvoimille. Yhtiö on hakenut neljälle alukselle maastavientilupaa, ja puolustusministeri Seppo Kääriäinen on sen myöntänyt.

Veneitä lastataan parhaillaan Loviisassa kuljetuslaivaan.

Patrian johtaja Jukka Holkeri ei suostunut vahvistamaan kauppaa, mutta ei myöskään kieltänyt sitä. Hänen mukaansa asekaupoissa on hyvin usein salassapitopykäliä.

- Se on tämän alan tapa, hän sanoi.

Patria on avustanut puolustusvoimia, kun sen vanhentunutta tai vanhenevaa kalustoa on myyty ulkomaille. Suomessa merivoimat on kymmenen viime vuoden aikana alkanut hankkiutua eroon vanhasta neuvostovalmisteisesta kalustostaan.

- Niistä (kalustosta) on pyritty saamaan vähän enemmänkin kuin pelkkä metalliromuarvo, Holkeri sanoo.

Holkerin mukaan vanhentunutta kalustoa myydään niihin maihin, joiden puolustusvoimat vielä käyttävät neuvostovalmisteista kalustoa. Maiden pitää myös täyttää EU:n asettamat aseidenvientikriteerit, joilla varmistetaan, ettei aseita myydä sotaa käyvään tai ihmisoikeuksia rikkovaan maahan.

- Kun meillä (Patrialla) on kauppasuhteita maailmalle, me olemme sitten auttaneet puolustusvoimia kauppojen tekemisessä. Tämä ei ole meille mikään iso bisnes vaan kotimaisen asiakkaan auttamista, Holkeri kertoo.

Holkerin mukaan neuvostovalmisteista kalustoa käyttäviä maita löytyy paljon Lähi- ja Kaukoidästä sekä Afrikasta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.