Mainos

Patria: Otamme Taipalsaaren lentoturmasta opiksemme

Onnettomuustutkintakeskuksen tänään julkistamasta tutkintaselostuksesta ilmenee, että viime vuoden elokuussa Taipalsaarella tapahtunut lentoturma johtui arviointivirheistä ja kokemattomuudesta.

Tutkintalautakunnan puheenjohtaja Esko Lähteenmäen mukaan onnettomuus oli yksittäistapaus, mutta Patrian koulutusorganisaatiossa on kuitenkin ollut puutteita, muun muassa yhtenäistämiskoulutuksessa.

- Onnettomuus on tapahtunut ja siinä on menetetty ihmishenkiä, joten olemme hyvin nöyriä sen edessä, mitä tutkijat tästä onnettomuudesta löytävät. Me emme lähde kyseenalaistamaan sitä, onko löydökset oikeita vai vääriä, vaan otamme suosituksista opiksemme, kommentoi Patrian johtaja Jukka Holkeri.

Holkeri painottaa, että suuri osa suosituksista on jo toteutettu, mutta yhtiö katsoo vielä raportin tarkasti läpi.

- Koulutusorganisaation rooli on pyrkiä parhaan kyvyn mukaan estämään virheet. Tämä ei ole meiltä täysin onnistunut, koska virheitä on päässyt tapahtumaan.

Taipalsaaren lentoturma johti lennonopettajan ja kahden oppilaan kuolemaan.

"Turvallisuus ykkösasia"

Onnettomuudessa menehtyneelle lennonopettajalle oli Holkerin mukaan annettu yhtenäistämiskoulutusta.

- Se ei kuitenkaan ole ilmeisesti ollut riittävää. Olemmekin ryhtyneet vastaavissa tilanteissa lisäämään koulutusta ja kehittämään toimintaamme vielä lisää.

Tutkintalautakunta kiinnittää raportissaan huomiota siihen, että Patrian lennonopettajien opetustavat ovat vaihdelleet ja ne ovat mahdollisesti johtaneet riskialttiisiin lentosuorituksiin. Lisäksi lentojen läpikäynti oppilaiden kanssa on ollut usein puutteellista, lautakunta esittää.

- Olemme pyrkineet käyttämään lentokoulutuksessa kokeneita ohjaajia, jotka tekevät opetustyötä oman lentotyönsä ohella. Jokainen saattaa tietysti tehdä asiat omalla tavallaan, ja organisaatiomme tavoitteena on se, että oppimiseen ja lentoturvallisuuteen liittyvät asiat menisivät mahdollisimman yhdenmukaisesti. Tässä me pyrimme jatkuvasti parantamaan, turvallisuus on meille ykkösasia.

Johtaja Holkeri sanoo, että Patriassa pohditaan sitä, miksi organisaatio ei pystynyt estämään Taipalsaaren onnettomuutta.

- Haluamme pystyä tulevaisuudessa entistä paremmin estämään tällaiset onnettomuudet. Paljon olemme jo tehneet, mutta katsomme loppuraportin vielä huolella läpi. Jos siellä on jotain, mitä voimme vielä tehdä paremmin, toteutamme sen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.