Mainos

Patrian toimitusjohtajasta majuri

Puolustuskonserni Patrian toimitusjohtaja Heikki Allonen on yksi noin kahdestakymmenestä reservin upseerista, jotka ylennetään majuriksi.

Allonen nousi Patrian johtoon 2008, kun hänen edeltäjänsä jätti tehtävänsä yhtiön lahjusjupakan takia. Allonen on toiminut aiemmin Fiskarsin toimitusjohtajana ja on naimisissa presidentti Mauno Koiviston tyttären Assi Koiviston kanssa.

Majuriksi ylennetään myös korkeimman hallinto-oikeuden hallintoneuvos Jukka Lindstedt. Hän on aiemmin toiminut eduskunnan apulaisoikeusasiamiehenä.

Entisistä kansanedustajista ylennyksen saavat Sakari Smeds (kd.) ja Timo Kaunisto (kesk.). 1995–2003 kansanedustajana ollut kouvolalainen Smeds ylennetään majuriksi. 2007–2011 kansanedustajana ollut loimaalainen Kaunisto ylennetään kapteeniksi.

Kapteeniluutnantiksi ylennetään Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas.

Tänään vietetään Puolustusvoimain lippujuhlaa. Paraati järjestetään tänä vuonna Lappeenrannassa.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.