Mainos

PAU: Postia jää jakamatta ylisuurten irtisanomisten takia

Ammattiliitto PAU väittää, että Itellalta jää jakelematta jopa tuhansia postilähetyksiä. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn mukaan ongelman syynä ovat Itellan tämän vuoden ylimitoitetut irtisanomiset.  

Liitto lisäksi arvioi, että Itellan jakelijat eivät selviydy työmäärästään annetussa työajassa.  

Itella Postin palvelutuotannon johtaja Anu Punola kiistää, että keväällä ilmenneet jakeluhäiriöt olisivat jatkuneet vielä vuoden jälkipuoliskolla.  

– Nyt tilanne on kirjeiden (jakelun) laadun suhteen normalisoitunut. Yleispalvelutuotteiden kulkunopeus on ollut lain vaatimalla tasolla koko vuoden, Punola sanoo.  

Palvelutuotannon johtaja myöntää, että Itellassa tehdään ylitöitä.  

– Ylitöitä on myös kertynyt enemmän kevään irtisanomisten jälkeen kuin niitä ennen. Silti Itellassa tehdään nytkin ylitöitä vähemmän kuin esimerkiksi palvelualoilla tai teollisuudessa.  

Punola myös muistuttaa, että Itellassa kenenkään ei ole pakko tehdä ylitöitä. Ne ovat vapaaehtoisia.  

PAUn puheenjohtaja Heidi Nieminen nostaa esiin pari syytä, joiden vuoksi kynnys ylitöistä kieltäytymiseen on postinjakajille hyvin korkea.  

– Ensinnäkin Itellan väki on ihan hirvittävän lojaalia. Yritämme muistuttaa heille, että jos työaika loppuu ja jakelu on kesken, reitiltä voi tulla pois, jos ei halua ylitöitä tehdä.  

Etenkin syrjäseuduilla jakamatta jäävä posti voi olla rasite myös toisella tavalla.  

– Siellä ihmiset saattavat soittaa illalla jakelijalle kotiin, jos posti ei ole päivällä ilmestynyt laatikkoon, Nieminen tietää. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.