Mainos

Pauliine Koskelo KKO:n presidentiksi

Korkein oikeus on saanut ensimmäisen naispresidenttinsä.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen on nimittänyt korkeimman oikeuden presidentiksi varatuomari Pauliine Koskelon. Koskelo on työskennellyt korkeimman oikeuden oikeusneuvoksena vuodesta 2000. Hän on ensimmäinen nainen tehtävässä.

Vuodesta 2002 KKO:n presidenttinä toiminut Leif Sevón jää eläkkeelle vuoden vaihteessa. Virkaa hakivat 49-vuotiaan Koskelon lisäksi toinen KKO:n jäsen, oikeustieteen tohtori Mikko Tulokas sekä kaksi professoria, Urpo Kangas Helsingin yliopistosta ja Ari Saarnilehto Turun yliopistosta. Viides hakija oli raisiolainen asianajaja.

Koskelo: Työssäjaksamisesta huolehdittava

Koskelo kertoi aloittavansa työn tyytyväisin mielin. Hänen mukaansa tehtävään on helppo tulla, koska KKO on hyvässä kunnossa eikä presidentin tarvitse ensi töikseen ryhtyä ratkomaan polttavia ongelmia.

Koskelo on mielissään myös siitä, ettei hänen tarvitse jättää tuomarin tehtäviään. Presidentti toimii korkeimmassa oikeudessa tuomarina samalla tavoin kuin muutkin jäsenet. Koskelolle on kertynyt kokemusta oikeusneuvoksen työstä jo vuodesta 2000. Nyt tuomarin tehtävien rinnalle tulevat esimiestehtävät, joissa Koskelo aikoo panostaa työntekijöiden jaksamiseen.

- On tärkeää, ettei sorruta vääränlaiseen tuottavuusajatteluun. Ettei mennä siihen, että yritetään saada juttujen läpivirtausta lisääntymään ja käsittelyä nopeutettua laadun kustannuksella. Täytyy huolehtia ihmisten jaksamisesta, koska tämä työ on hirveän vaativaa. Sitä ei uupuneena pysty kukaan tekemään hyvin, Koskelo sanoo.

Sevón kehuu seuraajaansa

Koskelo luonnehtii itseään helposti asioista innostuvaksi ja rutiinityötä vieroksuvaksi ihmiseksi. Kun asioihin ryhdytään, ne pitää tehdä hyvin. Presidentin paikalta eläkkeelle siirtyvä Leif Sevón kehuu kollegaansa auliisti.

- Analyyttinen, osaava ja päättäväinen, Sevón arvioi.

Koskelo ei elämöi sillä seikalla, että hän on KKO:n ensimmäinen naispresidentti. Hänestä tasa-arvo on onneksi edennyt Suomessa niin pitkälle, ettei tärkeällä paikalla toimiva nainen ole kummallinen tai uusi asia.

- On hyvä, ettei ole tarvetta näytösluonteisiin nimityksiin, Koskelo sanoi.

Koskelon nimittämistä esitti valtioneuvostolle oikeusministeriö, joka oli kuullut asiassa korkeinta oikeutta.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 22.12.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.