Mainos

Paviljonki ei saa väliaikaista rahoitusta

Jyväskylän kaupunginhallitus perui iltapäivällä ehdotuksensa väliaikaisen rahoituksen myöntämisestä Paviljongin messuhallin korjaamiseen ja käyttökuntoon saattamiseen. Kaupunginhallituksen mukaan varautuminen väliaikaiseen rahoitukseen ei ole tarpeen.

Tutkijalautakunnan julkistamista, tähän mennessä ilmi tulleista sortumissyistä mikään ei ole rakennuksen tilaajan vastuupiiriin kuuluva. Viikko sitten kaupunginhallitus ehdotti, että kaupunki myöntäisi rakennuksen omistajalle Jyväskylän Paviljonkisäätiölle messuhallin remonttiin väliaikaista rahoitusta enintään kolme miljoonaa euroa. Tarkoituksena oli varmistaa korjaustöiden sujuminen siinäkin tapauksessa, että vakuutusvastuiden selvittämiseen kuluu pitkän aikaa.

Asiaa on tarkoitus käsitellä kaupunginvaltuustossa illalla. Paviljongin messuhallin laajennusosan katosta osa romahti alas lauantaina 1. helmikuuta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.