Mainos

Pekka Perä MTV:llä: Muutimme lasten takia ulkomaille - ryöpytys liian raskasta

Talvivaaran toimitusjohtajan Pekka Perän mukaan Talvivaaran saama ikävä mediajulkisuus oli osasyy perheen muuttoon ulkomaille. Perhe muutti pari vuotta sitten Espoosta Luxemburgiin, koska Talvivaaran maine vaikutti lapsiin koulussa.

Pekka Perä kertoo MTV:n Peter Uutisvirrassa -ohjelmassa, että Talvivaaraan ja häneen itseensä kohdistunut ryöpytys on ollut raskasta paitsi hänelle myös hänen perheelleen.

– Asia alkoi tulla vastaan esimerkiksi koulussa. Ei ollut niinkään kiusaamista, mutta lapsilta alettiin kysellä Talvivaarasta. Alkoi tuntua siltä, että lapset pitää saada pois sieltä. Kun saimme heille paikan Luxemburgin Eurooppa-koulusta, muutimme sinne.

Perän mukaan myös Talvivaaran työntekijät ovat kärsineet yhtiöön liittyvästä ikävästä uutisoinnista.

– Sekin koskee, että ihmiset ovat sijoittaneet Talvivaaraan rahaa. Näyttää siltä, että siitä ei jää paljon jäljelle, Perä toteaa.

”Maailmalla on paljon mahdollisuuksia”

Perä uskoo työskentelevänsä tulevaisuudessakin edelleen kaivosalalla. Jos hommat loppuvat Suomessa, Perän mielestä hänellä ja muulla Talvivaara-tiimillä voisi olla annettavaa ulkomailla. 

– Maailmalla on erittäin paljon mahdollisuuksia. Uskon, että minulla ja varsinkin tiimilläni on vielä paljon annettavaa.

Myös politiikka voisi Perää itseään kiinnostaa.

– Ainakin jos kyse olisi presidentin vaaleista, Perä naurahtaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.