Mainos

Pekka Pouta: Kesäkuun alku ei näytä lupaavalta, loppukuussa toivoa kesäsäästä

Kesäkuun alkupuoli näyttää tuoreen kuukausiennusteen mukaan keskimääräistä viileämmältä, loppukuu puolestaan jo keskimääräiseltä kesäsäältä.

Tällä viikolla Suomen yli kulkee matalapaineita sateineen, ajoittain tulee sadekuuroja, välillä paistaa aurinko. Sää on tuulista ja melko viileää, keskiviikkona etelässä ja idässä voi olla myrskypuuskia.

Tuoreen Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n kuukausiennusteen mukaan kesäkuun toinen viikko eli ensi viikko on yhä keskimääräistä viileämpi. Sateet kuitenkin vähenevät.

Juhannusviikolla Suomen eteläpuolella on ennusteen mukaan laaja lämpimän ja aurinkoisen ilman alue.

– Tuore kuukausiennuste lopettaa sadealueiden jatkuvan marssin Suomen yli. Sateinen säätyyppi olisi siis tämän ennusteen mukaan vähitellen päättymässä. Pahin voisi olla ohi jo tämän viikon jälkeen. Loppukuussa Keski-Euroopan korkeapaineen alue antaa jo vähän toivoa kesäsäästä ainakin etelässä. Loppukuu näyttää melko keskimääräiseltä, tulkitsee MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta ECMWF:n ennustetta.

Päivän ylimmät lämpötilat ovat säätilastojen mukaan keskimäärin juhannuksen tienoilla maan etelä- ja keskiosassa hieman 20 asteen yläpuolella, pohjoisessa 16-19 asteessa.

Pitkän aikavälin ennusteet ovat vielä kokeiluasteella. Ne eivät ennusta yksittäisten päivien säätä, vaan kuvaavat poikkeamaa keskimääräisessä säässä. Pitkän ennusteen sisään mahtuu aina lämpimämpiä ja kylmempiä jaksoja.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.