Mainos

Pekka Pouta viikonlopusta: Ainakin toisena päivänä upeaa syysaurinkoa

Viikonloppuna on luvassa niin aurinkoa kuin sadettakin. Enimmät sateet kulkevat Suomen yli kuitenkin yöaikaan. Sunnuntaina aurinko paistaa laajalti.

Sää on nyt muuttumassa epävakaisempaan suuntaan. Lauantaina päivällä maan länsiosissa voi tulla joitain sateita ennen lännestä saapuvaa runsaampaa sadealuetta.

– Ainakin toinen viikonlopun päivistä on aurinkoinen. Lauantaina aurinkoisinta on idässä, sunnuntaina lännessä ja pohjoisessa. Hyvä onni viikonlopun säässä on, että varsinainen sadealue kulkee Suomen yli pääasiassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Idästä sadealue väistyy sunnuntaina aamupäivällä, toteaa MTV3:n meteorologi Pekka Pouta.

Maan etelä- ja keskiosassa lämpötilat nousevat yli kymmeneen asteeseen, pohjoisessa jäädään sen alapuolelle.

– Idässä voidaan päästä lähelle viittätoista astetta lauantaina, etelässä ja lounaassa sunnuntaina, sanoo Pekka Pouta.

Paikkakuntakohtaisia ennusteita ja sadetutka MTV3:n sääsivustolla.

Katso viikonlopun alueelliset ennusteet:

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.