Mainos

Pekka Soini Sanoma Newsin toimitusjohtajaksi

Sanoma Newsin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Pekka Soini.

Soini, 53, on hoitanut toimitusjohtajan ja liiketoimintaryhmän vetäjän tehtäviä huhtikuun alusta. Tuolloin hänen edeltäjänsä Mikael Pentikäinen siirtyi Helsingin Sanomien päätoimittajaksi.

Soini on ollut yhtiön palveluksessa vuodesta 1980, viimeksi Helsingin Sanomien liiketoimintajohtajana.

Sanoma News kuuluu Sanoma-konserniin ja on Suomen suurin sanomalehtikustantaja. Se kustantaa Helsingin Sanomien lisäksi Ilta-Sanomia ja alueellisia lehtiä.

Sanoma on STT-Lehtikuvan suurin osakkeenomistaja.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.