Mainos

Pekkarinen vetosi Fortumiin työpaikkasiirtojen vuoksi

Fortumin suunnitelma asiakaspalveluun liittyvien toimintojen keskittämisestä Espooseen lopettaisi työpaikkoja muualla Suomessa.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen toivoo, että energiayhtiö Fortum harkitsee vielä uudelleen päätöstään keskittää asiakaspalveluun liittyviä toimintojaan Espooseen. Järjestely lopettaisi työpaikkoja Paimiossa, Kurikassa, Pudasjärvellä ja Kuusamossa.

Pekkarinen kertoi eduskunnan kyselytunnilla, että hän on ollut asian vuoksi yhteydessä Fortumin johtoon ja esittänyt uutta harkintaa.

Pekkarinen korosti, ettei valtio-omistaja voi määrätä, miten yhtiön johdon tulee menetellä tämäntapaisissa asioissa. Hän lisäsi kuitenkin, että valtio itse keskittämisen sijaan hajauttaa juuri tämäntapaisia toimintoja.

-Minä vetoan Fortumin johtoon, että se ottaa uudelleen harkittavaksi tämän päätöksen, jonka se aikoo toteuttaa. Minä toivon ja uskon, että siellä kyllä kyllä korvat auki kuunnellaan, mikä on omistajan toivomus - ei määräys vaan toivomus ja vetoomus, Pekkarinen vastasi kansanedustaja Sari Essayahin kysymykseen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.