Mainos

Pelastuslaitos erikoiseen tilanteeseen Oulussa – ”Ei ole koskaan aiemmin osunut kohdalle”

Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen työntekijät tekivät hukkareissun lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Epäilty palo olikin kerrostaloasunnossa oleva savukone.

Pelastuslaitos sai hälytyksen ennen puoltayötä ilmoituksen vaaleasta savusta, joka nousi oululaisen kerrostalon parvekkeelta. Kyseessä arvioitiin olevan keskisuuri rakennuspalo.

Tehtävää suorittamaan saapuneet työntekijät löysivätkin kerrostaloasunnosta tulipalon sijasta käynnissä olevan savukoneen.

Pelastuslaitoksen mukaan kyseessä oli nuorehkon porukan illanvietto.

– Ei ole koskaan aiemmin osunut kohdalle savukone yksityisasunnossa, toteaa päivystävä palomestari Hannu Timonen.

Timonen suosittelee voimakasta harkintaa savukoneen käyttöön. Ihmiset voivat luulemaan tilannetta tulipaloksi, mistä seuraa ylimääräisiä hälytyksiä

– Jos haluaa tunnelmaa lisätä, toki savukone on mahdollisuus. Itse kyllä jättäisin käyttämättä, Timonen kommentoi.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.