Mainos

"Pelottava kehityssuunta, populismi jyllää" – kansanedustajat yllättyivät Trumpin menestyksestä

Esivaalien äänestystulosten valossa näyttää siltä, että Donald Trump saattaa hyvinkin olla Yhdysvaltain republikaanipuolueen seuraava presidenttiehdokas.

MTV Uutiset tiedusteli kansanedustajilta, miten Trumpin vaalimenestys näyttäytyy suomalaisen poliitikon silmissä.

Carl Haglund (r.) ja Paavo Arhinmäki (vas.) ovat yllättyneitä Trumpin menestyksestä. Haglundin mukaan ei kuitenkaan ole mahdotonta, että Trump valittaisiin Yhdysvaltain presidentiksi.

– Ei voi sulkea pois sitä mahdollisuutta, vaikka se suomalaisesta näkökulmasta tuntuukin hyvin epätodennäköiseltä, Haglund toteaa.

Arhinmäen mukaan kärkkäistä näkemyksistään tunnetun Trumpin menestys kuvaa Yhdysvaltain republikaanisen puolueen ajautumista äärilaidoille.

– Se näkyy myös edustajanhuoneen ja senaatin toiminnassa. Republikaanin pyrkivät pysäyttämään siellä kaiken, ja kilpailemaan siitä, kuka on jyrkin, Arhinmäki kertoo.

Pekka Haaviston (vihr.) mielestä kehityksestä tulisi huolestua.

– Tämä on pelottava kehityssuunta, että populismi jyllää, hän toteaa.

– Olen huolissani siitä, jos tällainen hyvin laskelmoitu ja välillä jopa älyttömyyksiin perustuva kampanja vetää ja saa ihmisiä innostumaan. Vielä enemmän olen huolissani, jos Trump todella ajattelee niin kuin puhuu, Haavisto lisää.

Myös Antti Kaikkonen (kesk.) toivoo, etteivät Trumpin kampanjointikeinot leviäisi Suomeen.

– En usko että se olisi kenenkään etujen mukaista. Se on sitä Amerikkaa, katsotaan miten käy. Toivottavasti äänestäjillä on malttia arvioida näitä ehdokkaita, Kaikkonen kertoo.

Haglundin mukaan tilanne Yhdysvalloissa on erikoinen, sillä hänen mukaansa maassa ollaan tilanteessa, jossa yhtäkään ehdokkaista ei aidosti toivottaisi presidentiksi.

– Jää nähtäväksi, voiko tapahtua jotain täysin uutta. New Yorkin pormestari Michael Bloombergiä on povattu ulkopuoliseksi ehdokkaaksi, Haglund sanoo.

Demokraattien presidenttiehdokkaaksi sekä Haglund että Arhinmäki veikkaavat Hillary Clintonia.

– En usko, että hän olisi voinut voittaa jonkun maltillisen republikaanin. Clintonille ei ole suoraan sanoen ollut tilausta, mutta hän saattaa voittaa, koska Trump on niin ääripään ehdokas, Haglund kertoo.

Myös Arhinmäen mukaan Clinton on päätynyt demokraattien suosituimmaksi presidenttiehdokkaaksi vain tilanteen sanelemana.

– Hillary Clinton ei ole ollenkaan suosittu. On paljon skandaaleja ja hänet nähdään vanhan vallan jatkona. Jos Trump on vastassa, Clinton on todennäköisesti suosittu, vaikka hän onkin hyvin inhottu poliitikko.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.