Mainos

Perhesijoitukset lisääntyneet nopeissa huostaanotoissa

Suurimmissa kaupungeissa sijoitusperheitä on alettu kouluttaa nopeiden huostaanottojen varalta, mutta Helsingissä, Vantaalla ja Oulussa sijaisperheistä on yhä pulaa.

Perhesijoituksesta on saatu hyviä kokemuksia nopeissa lasten huostaanotoissa. Sijoituksilla pyritään minimoimaan erityisesti pienten lasten laitosmainen hoito. Vapaaehtoisia perheitä kaivataan kuitenkin jatkuvasti lisää.

- Niitä lapsia, jotka hyötyvät enemmän päivystysperheestä, on entistä enemmän, ja sen takia halutaan lisätä näitä perheitä. Näitä lapsia ovat muun muassa vauvat ja pienet lapset etenkin. Täytyy muistaa, että osa lapsista voi sijoittua vain vastaanottokotiin, toteaa perhehoitopäällikkö Aila Kukkonen Helsingin kaupungista.

Viime aikoina sijoitusperheitä on koulutettu nopeiden tilanteiden varalta suurimmissa kaupungeissa. Työ on tuottanut tulosta Turussa ja Tampereella, jossa perheitä on toistaiseksi riittävästi. Myös Espoossa pystytään kattamaan kysyntä. Helsingissä ja Vantaalla perhekohteista on pulaa. Sama tilanne on Oulussa, jossa vasta aloitellaan päivystysperheiden etsiskelyä.

Sijaisperhejärjestelmä tuo kaupungeille myös säästöjä. Laskelmien mukaan lapset saavat sijaisperheissä hoitoa kolmanneksella laitospaikan hinnasta.

Päivystystapauksissa lasten sijoitus perheisiin kestää muutamasta päivästä pariin kuukauteen. Helsingissä perheille maksetaan sijoituslapsesta kulukorvausta ja hoitopalkkiota.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 23.02.2006)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.