Mainos

Perhossa sillalta pudonnut pikkupoika löytyi hukkuneena

Keski-Pohjanmaan Perhossa virran vietäväksi joutunut 9-vuotias pikkupoika on löytynyt kuolleena.

Poliisin mukaan Perhon Oksakoskella sillalta veden varaan joutunut poika löytyi hukkuneena noin puolen kilometrin päästä alajuoksulta joen mutkan jälkeen. Pojan löysi rannalta vapaaehtoisen pelastuspartion venepartio hieman puolenpäivän jälkeen.

Poika joutui veden varaan eilen illalla, kun hän oli Perhonjoen ylittävällä maataloussillalla polkupyöränsä kanssa. Pikkupojan veli hälytti apua lähitalosta, mutta tätä ei onnistuttu löytämään virtaavasta vedestä vielä eilisillan aikana.

Etsintöjä jatkettiin tänä aamuna kello 7 alkaen. Niihin osallistui pelastuslaitoksen väkeä ja sukeltajia sekä noin 70 vapaaehtoisen pelastuspalvelun henkilöä.

Keskipohjanmaa-lehden mukaan poika oli helsinkiläinen. Hän oli matkustanut sukulaisten luokse pääsiäisen viettoon.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.