Mainos

Persson: Ydinvoimaratkaisu on Suomen oma asia

Hämeenlinnassa vierailevan Ruotsin pääministerin mukaan ydinvoima-asia on Suomen oma päätös. Ruotsi pitää kuitenkin kiinni päätöksestään sulkea kaikki ydinvoimalat vuoteen 2010 mennessä.

Ruotsin pääministeri Göran Persson ei ryhdy arvostelemaan Suomen ydinvoimapäätöstä. Hän muistutti illalla Hämeenlinnassa, että kyse on Suomen omasta päätöksestä, joka on tehty tarkan analyysin perusteella.

-Minulla ei ole muuta kommentoitavaa. Ne, jotka tekevät päätöksen, myös vastaavat siitä. Meillä on Ruotsissa erilainen poliittinen linja ydinvoima-asiassa, hän muistutti.

Ruotsissa tehtiin aikoinaan päätös, että Ruotsi luopuu ydinvoimasta vuoteen 2010 mennessä. Persson huomautti, että tämä oli vanha päätös; uusi päätös tehtiin vuosi sitten.

Toistaiseksi vain yksi Ruotsin alkujaan 12 ydinvoimayksiköstä on poistettu käytöstä. Perssonin mukaan ydinvoimasta luovutaan sitä mukaan, kun sitä voidaan korvata uusilla energialähteillä.

Persson muistutti, että Ruotsi on hyvin riippuvainen ydinvoimasta, sillä 50 prosenttia maan sähköstä tuotetaan ydinvoimalla. Jos kaikki ydinvoimalat suljettaisiin, Ruotsi olisi hänen mukaansa suurissa vaikeuksissa. Hän vakuutti kuitenkin, että ydinvoimasta kyllä luovutaan.

Uutta ydinvoimalaa Ruotsi ei rakenna. Persson arveli, että ehkä jo ensi vuonna voitaisiin luopua seuraavasta yksiköstä. Kyse olisi Malmön ulkopuolella olevasta Barsebäckin voimalasta.

-Toivon sitä, mutta en voi luvata sitä, hän tiivisti.

Persson saapui illalla Hämeenlinnaan, jossa hän osallistuu Pohjoismaiden työväenpuolueiden yhteistyökomitean Samakin kokoukseen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.