Mainos

Perunan hinta kaksinkertaistunut vuodessa

Suomessa myytävän ruokaperunan hinta on lähes kaksinkertaistunut vuoden takaisesta.

S-ryhmä, K-ryhmä ja Lidl kertovat kaikki samanlaisesta kehityksestä.

– Perunan hinta on meillä keskimäärin 90 prosenttia suurempi kuin vuosi sitten. Kilo maksaa nyt noin 80 senttiä, kertoo valikoimajohtaja Ilkka Alarotu S-ryhmästä.

Hinnannousu johtuu viime kesän kehnosta sadosta. Sää ei suosinut, muistuttaa kasvinviljelyasiamies Antti Lavonen Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitosta (MTK).

– Kevät oli myöhässä ja kesä pääosin heikkosateinen. Pohjanmaan pelloilla taas tulvi kesällä ja vielä toiseen kertaan lokakuun alussa.

Perunaa tuodaan Suomeen ja viedään täältä joka vuosi. Määrät riippuvat siitä, minkälainen sato missäkin päin on ollut. Ruokaperuna on kuitenkin aina lähes sataprosenttisesti kotimaista.

Tavallisesti Suomeen tuodaan keväisin joitakin satojatuhansia kiloja uuden sadon perunaa Välimeren alueelta. Lavonen arvelee, että tänä keväänä saattaa olla tarvetta isommallekin määrälle.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.