Mainos

Perussuomalaiset: Hallitukseen meno oli yksimielinen ja vastuu on kannettava

Perussuomalaiset ovat omien sanojensa mukaan osanneet odottaa kannatuksen laskua.

– Kannatuksen lasku oli odotettavissa varsinkin sen jälkeen, kun pakolaiskriisi paisui, arvioi perussuomalaisten Pohjois-Savon piirin puheenjohtaja Pauli Ruotsalainen.  

– Hallitukseen meno oli lähes yksimielinen, ja hallituksessa on vastuu kannettava. Nyt tilanne on muuttunut radikaalisti, vaikka on oltu vasta viisi kuukautta vallassa. Ei oppositiostakaan ole vaihtoehtoja tullut, hän huomauttaa.  

Ruotsalainen ihmettelee mahdollista jäsenvuotoa sosiaalidemokraatteihin.   

– He eivät ole laittaneet tikkua ristiin, ja kannatus sataa heidän laariinsa. Osa duunareista on liikkuvia äänestäjiä, jotka voivat seuraavassa gallupissa muuttaa mieltään taas.   
Hänestä osa on voinut siirtyä hetkeksi katsomoonkin.  
– Moni on kuin hauki välivedessä odottaen, mihin iskeä, hän kuvailee äänestäjien asentoa.  

Varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkysen lietsoman kapinan vaikutus on Ruotsalaisen mielestä marginaalinen puolueen yhtenäisyyteen tai kannatukseen.  
– Jäsenkatoa ei ole ollut, vaan pikemminkin enempi on tullut kuin lähtenyt, hän sanoo.  
  
Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Juhani Pilpola sanoo, että Helsingin Sanomien gallup ei kuulosta hyvältä. Pilpolan mukaan hallituksesta lähtö ei ole kuitenkaan vaihtoehto puolueelle.  

– Jos perussuomalaiset lähtisi hallituksesta, meno menisi vielä villimmäksi. Jos pysymme porukassa, meillä on mahdollisuus vaikuttaa. Ne jotka nyt lähtevät, menettävät sananvaltansa, hän sanoo.  

Hämeen piirin puheenjohtajan Jari Ronkaisen mukaan puolue on nyt saanut varoituksen, että nykyisellä linjalla ei voi suoranaisesti jatkaa. Hän viittaa vastauksellaan myös aiempaan Ylen gallupiin.  

Ronkainen arvelee, että perussuomalaisten kannatusta ovat painaneet työelämän kiristykset ja turvapaikanhakijatilanne.   
– Vaikka olemme tehneet paljon turvapaikanhakijatilanteen eteen, vauhti ei riitä äänestäjillemme. Näin olen kentältä kuullut.   
Hän on kuitenkin sitä mieltä, että puolueen on pysyttävä hallituksessa niin kauan kun puolue noudattaa hallitusohjelmaa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.