Mainos

Perussuomalaiset ja kokoomus ovat nettipalstojen ykköspuolueet

Koko talven aikana nettikeskusteluja on hallinnut kiistatta kaksi puoluetta. Perussuomalaisista ja kokoomuksesta on puhuttu verkossa reippaasti yli 30 000 keskustelussa loka-tammikuussa, selviää MTV3:n tilaamasta mittauksesta.

Tammikuussa kokoomus on kirinyt huomiossa hieman edelle. Molempia puolueita on ruodittu alkuvuodesta noin 10 000 keskustelussa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ja kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ovat myös puoluejohtajina puhutuimpia verkossa.

Kolmanneksi eniten verkossa on puhuttanut opposition pääpuolue SDP.

Puolueista hännillä on kristillisdemokraatit. Sen sijoitusta keskustelupalstoilla ei nostanut syksyllä edes Ajankohtaisen Kakkosen homoillasta käynnistynyt julkisuus. Puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen oli tuolloin näkyvästi mediassa.

Vaalipuntari.fi:n mittauksessa on laskettu poliitikkojen saamaa huomiota suomenkielissä verkkokeskusteluissa, esimerkiksi verkkofoorumeilla, blogeissa ja Twitterissä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.